Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Aktiivimallin sudenkuopat

Suomalaiset ovat oikeudentajuista kansaa. Nyt oikeudentajua on koeteltu kunnolla, kun hallitus on eduskunnan enemmistön siunauksella tuonut Suomeen ns. aktiivimallin, jolla työttömiä patistellaan työllistymään. Lain kumoamiseksi tehtyyn kansalaisaloitteeseen on kerätty jo yli 120 000 nimeä. Kansalaisten tuntoja on kysytty myös gallupissa. Siinä kysymys oli kuitenkin harhaanjohtava. Kysyttiin pitääkö työttömän olla itse aktiivinen työllistymisessään. Totta kait jokainen on aktiivinen ja näin pitääkin olla. Ongelma on siinä, että työttömän muutoinkin niukkaa leipää leikataan myös silloin, jos kaikista ponnisteluista huolimatta työtä tai työvoimapoliittista palvelua ei löydy eikä ole tarjolla. On sanottu, että mallia on otettu muista pohjoismaista. Ehkä nimi, mutta ei sisältöä. Olisi oikeudenmukaista, että kun keppiä tarjotaan, olisi myös porkkana eli mahdollisuus toimia esitettyjen ehtojen mukaan. Nythän näin ei ole. Ihmiset ovat tulleetkin aivan oikein sanomaan, että mallia p