Ajatuksia vapunaattona:
Ei enää koskaan
Kaikkien
sotien jälkeen on vallinnut yleinen vankka mielipide, että ei enää koskaan.
Sodat eivät ole enää moneen miesmuistiin olleet vain sotilaiden välisiä, vaan
raskaimman osan kantaa siviiliväestö, lapset, vanhukset ja naiset. Tämän näemme
tälläkin hetkellä päivittäin maailman konfliktipesäkkeillä, pahimpana Syyria.
Tänä
vuonna olemme Suomessa viettäneet vuoden 1918 muistovuotta. Itselleni vuoden
1918 tapahtumien taustat ja syyt, jotka johtivat osan työväestöä nousemaan
vallitsevia oloja vastaan jopa asein, selittää ehkä selvimmin Täällä
Pohjantähden alla trilogian ensimmäisen osan kohtaus, jossa Jussi Koskelalta
viedään iso osa itse raivatun pellon parhaista osista pappilan tarpeisiin.
Jussi on raivannut pellon perheensä elämän turvaamiseksi oman terveytensä menettäen.
Torppareilla, kaupungin tai maaseudun työläisistä puhumattakaan, ei ollut
mitään oikeuksia omaan työhönsä tai sen hedelmiin.
Työlainsäädäntöä
ei ollut, ei myöskään oikeusvaltiota ja voittajien itse perustetut
kenttätuomioistuimet jakoivat sattumanvaraisia tuomioita. Sisällissodan
jälkiselvittelyissä vankileireillä ja kenttätuomioistuinten päätöksin henkensä
menetti eri arvioiden mukaan lähes 40 000 punaisten puolella ollutta tai sellaiseksi
laskettua.
Ei
koskaan enää. Suomi muuttui nopeasti toisen maailmansodan jälkeen
hyvinvointivaltioksi, jossa lainsäädännön avulla toteutettiin paitsi
oikeusvaltio myös työlainsäädäntöä ja sosiaalilainsäädäntöä. Suomessa vallitsi
optimismi ja suurelta osin luottamus, jonka varaan oli hyvä vaurastuttaa sekä
Suomea että suomalaisia. Tulevalla sukupolvella näytti aina olevan paremmat
edellytykset kuin vanhemmillaan.
Nyt
on tapahtunut muutos. Elämme aikaa, jossa nuorten tulevaisuus suhteessa jo
työelämässä uraa tehneisiin, on heikompi. Meillä on 600 000 työiässä olevaa
pelkän peruskoulun varassa. Heidän työllistymisensä nykymaailmassa on hyvin
epävarmaa. Pätkätyöt tai kokonaan työelämän ulkopuolelle jääminen tarkoittaa
kovin epävarmaa tulevaisuutta. Tätä ei helpota se, että kun arvot kovenevat ja
työttömyys nähdään vain yksilön omana ongelmana, yhteiskunnan panostus ja
kiinnostus ongelman ratkaisuun heikkenee.
Koulutuksen
tarjoaminen ja mahdollistaminen ovat ensisijaista. Suomessa on Euroopan
alhaisimpia oppivelvollisuusikiä. Tähän pitää saada muutos. On kyettävä
näkemään ennakolta missä yhteiskunnallinen eriarvoisuus saattaa kasvaa niin
suureksi, että sillä on isoja yhteiskunnallisia seurauksia. Nuoret tarvitsevat
tulevaisuuden jota tavoitella, ei tulevaisuutta, jota pelätä.
Kommentit
Lähetä kommentti