Hyvää Vappua!

Ajatuksia vapunaattona:

Ei enää koskaan

Kaikkien sotien jälkeen on vallinnut yleinen vankka mielipide, että ei enää koskaan. Sodat eivät ole enää moneen miesmuistiin olleet vain sotilaiden välisiä, vaan raskaimman osan kantaa siviiliväestö, lapset, vanhukset ja naiset. Tämän näemme tälläkin hetkellä päivittäin maailman konfliktipesäkkeillä, pahimpana Syyria.

Tänä vuonna olemme Suomessa viettäneet vuoden 1918 muistovuotta. Itselleni vuoden 1918 tapahtumien taustat ja syyt, jotka johtivat osan työväestöä nousemaan vallitsevia oloja vastaan jopa asein, selittää ehkä selvimmin Täällä Pohjantähden alla trilogian ensimmäisen osan kohtaus, jossa Jussi Koskelalta viedään iso osa itse raivatun pellon parhaista osista pappilan tarpeisiin. Jussi on raivannut pellon perheensä elämän turvaamiseksi oman terveytensä menettäen. Torppareilla, kaupungin tai maaseudun työläisistä puhumattakaan, ei ollut mitään oikeuksia omaan työhönsä tai sen hedelmiin.

Työlainsäädäntöä ei ollut, ei myöskään oikeusvaltiota ja voittajien itse perustetut kenttätuomioistuimet jakoivat sattumanvaraisia tuomioita. Sisällissodan jälkiselvittelyissä vankileireillä ja kenttätuomioistuinten päätöksin henkensä menetti eri arvioiden mukaan lähes 40 000 punaisten puolella ollutta tai sellaiseksi laskettua.

Ei koskaan enää. Suomi muuttui nopeasti toisen maailmansodan jälkeen hyvinvointivaltioksi, jossa lainsäädännön avulla toteutettiin paitsi oikeusvaltio myös työlainsäädäntöä ja sosiaalilainsäädäntöä. Suomessa vallitsi optimismi ja suurelta osin luottamus, jonka varaan oli hyvä vaurastuttaa sekä Suomea että suomalaisia. Tulevalla sukupolvella näytti aina olevan paremmat edellytykset kuin vanhemmillaan.

Nyt on tapahtunut muutos. Elämme aikaa, jossa nuorten tulevaisuus suhteessa jo työelämässä uraa tehneisiin, on heikompi. Meillä on 600 000 työiässä olevaa pelkän peruskoulun varassa. Heidän työllistymisensä nykymaailmassa on hyvin epävarmaa. Pätkätyöt tai kokonaan työelämän ulkopuolelle jääminen tarkoittaa kovin epävarmaa tulevaisuutta. Tätä ei helpota se, että kun arvot kovenevat ja työttömyys nähdään vain yksilön omana ongelmana, yhteiskunnan panostus ja kiinnostus ongelman ratkaisuun heikkenee.

Koulutuksen tarjoaminen ja mahdollistaminen ovat ensisijaista. Suomessa on Euroopan alhaisimpia oppivelvollisuusikiä. Tähän pitää saada muutos. On kyettävä näkemään ennakolta missä yhteiskunnallinen eriarvoisuus saattaa kasvaa niin suureksi, että sillä on isoja yhteiskunnallisia seurauksia. Nuoret tarvitsevat tulevaisuuden jota tavoitella, ei tulevaisuutta, jota pelätä.